Kädet ilmaan, Jyrki Lehtola!

handsTämä pakina on julkaistu alun perin Suomen Kulttuurirahaston Mestarikurssin blogissa kolme vuotta sitten. Mielestäni siinä on yhä paljon ajankohtaista.

Okei Jyrki. Mä olen täällä Tavastialla katsomassa Looptroop Rockers- nimistä ruotsalaista rapyhtyettä. Joo, ihan outo on mullekin. Koska mä en näe sua täällä, niin mä laitan sulle linkin niitten tuoreelta Ruotsin-keikalta. Aloita siitä kahden minsan kohdalta. Pääset messiin.

Okei, Jyrki kädet ilmaan! Samaan aikaan, kun mä tsiigaan tätä keikkaa, niin mä luen kännykällä sun kolumnia. Sen otsikko on Paskaaskeidaaköntsää. Siinä sä analysoit suomalaista taidekritiikkiä, joka ei mahdollista negatiivista palautetta. Elämme halailukulttuurissa, kirjoitat.

Niinku sä siitä ruudultas näet, niin tätä bändiähän olisi tosi helppo dissaa. Siellä on kolme tonttua lavalla, joista yhdellä on Mark Knopfler –nauha, yhdellä ihan pelle pipo ja kolmas näyttää narkahtaneelta Jeesukselta.

Mä vaan pelkään, ettei tää bändi niin välitä, mitä mä niistä kelaan. Ne on tehny tätä juttuu yli kakskyt vuotta. Ja vielä enemmän mä pelkään, ettei tätä yleisöäkään kiinnosta aamudarrassa lukea, että bändi jota ne diggaa, onkin ihan paskaa.  Itse asiassa mä kysyin yhdeltä gimmalta. Ei se halunnut yhtään.

Ja kun ne, jotka eivät ole keikalla olleet, eivät todennäköisesti välitä hevon humppaa mun arvioista, niin kenelle mä tätä duunaan. Sulle vai?  Että mä vaan tässä kelaan, että voisko tää koko klasariperinteestä ponnistava kritiikki olla jotenki vanhentunutta. En mä tiä. Mä vaan kelaan.

Okei, kädet ilmaan, Jyrki! Nyt tapahtuu!

Tää jengi on tosi innoissaan, Jyrki. Tuolla yhdet jätkät breikkaa baaritiskin luona. Ja sitä mä toivon vähän sultakin. Eläytymistä! Ei se ole niin vaikeaa, kun luulis. Täällä on neljäsataa, jotka tekee niin. Tanssii ja laulaa! Vai mitä sä haluisit tehdä? Mennääks me tonne takariviin murjottamaan ja nojailemaan seinään. En mä halua. Mä tunnen tyyppejä, jotka on tosi hyviä siinä. Aika moni niistä avustaa Rumbaa.

Sä olet aika loukkaantuntu Arhinmäen puolesta. Sitä haukuttiin, kun se meni haukkumaan Cheekiä. Sen mielestä se on paskaa. Voi olla. Sun listalla on Cheekin lisäksi Nanna Susi, Kjell Westö, Juha Itkonen, Jukka Poika, Eduskunta-näytelmät ja Katja Tukiainen. Mulle vaan on sanottu, että kriitikko voi sanoa mitä tahansa, mutta se on perusteltava hyvin. Että mihin kohtaan toi paskaa asettuu argumentaation asteikolla?

Tunnet sä tän biitin, Jyrki. Jumalauta! Baaritiski tärisee!

Nyt mun tekis mieli, Jyrki, kajota vielä vähän sun persoonaan, mutta mä olen kuullut, että kritiikissä ei saa koskaan tehdä niin. Siks mä kysyn ihan yleisellä tasolla, että oisko mahdollista, että tontyyppiset purkaukset voisikin johtua siitä, että kirjoittaja ihan vähän itse haluaisi olla taiteilija. Vaikka joku menestynyt kirjailija. Onhan se yleisellä tasolla niinkin, että pikkutakki ei vielä tee ajattelijaa.

Jyrki, sun mielestä sivistys on kadonnut ja sä vaikutat olevan siitä aika huolissaan. Jos sä näkisit tän Tavastian-yleisön, etkä sitä ruotsalaista youtubessa, niin sä ehkä hämmästyisit. Tää on sellaista lähiöjengiä itä-Helsingistä, johin keskustassa aika harvoin törmää.  Mä juttelin niiden kanssa. Aika moni niistä on työtön, ja toi yks gimma siivoaa alle kympillä tunti. Aika moni niistä on aika rikki. Mä en tiedä, mitä sä sillä sivistyksellä tarkoitat, mutta ihan hirveästi sivistyssanoja mä en niihin kritiikkeihin laittaisi. Ne saattaa vieraannuttaa. Joskus mä jopa ajattelen, että se ehkä on just se meidän pönöttävä mätiedänparemminkuinte-asenne, joka ajaa ihmisiä kulttuurisivuilta nettiin. Että olisi tosi kiva puhutella tätäkin jengiä jollakin tasolla.

Kädet ilmaan, Helsinki!

Okei, Jyrki, nyt nää Ikea-tontut lopettelee. Mä ajattelin nyt kuitenkin haukkuu nää jätkät ihan paskaksi. Se antaa skarpin vaikutelman. Kelasin jotain sellaista otsikkoa ku Häpeällistä hippihumppaa. Oisko hyvä, oisko?

Kuka tahtoo lukea? Käsi ilmaan!

Jyrki?

Mainokset

Toimittajan märkä uni

makkara.png

Halojaa? Onko lähikauppias itse? Mainiota. Kuulepa sellaista soittelin, kun on tämä mediamurros.  Niin, se sama juuri. Niin että sitä kävin soittelemaan, että mitenkä olisi. Olisiko teillä halukkuutta mainostaa uudessa paikallisjulkaisussa?
Kai sitä lehdeksikin voi kutsua.
Verkkomediaksi nyt joka tapauksessa.

***

Nimikö? Niin, no jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei sillä vielä nimeä ole, kun ei ole lehteäkään. Minä tässä ihan vain valmistaudun. Olin nimittäin tänään tilaisuudessa, jossa kävi puhumassa tällainen mediakonsultti, jolla oli aika hurjat jutut. Hän se kertoi, että Amerikassa ykköslehdet ovat panneet pihalle puolet toimittajista.
Kakkoslehdet sitten ovatkin kaatuneet kokonaan.
Ja nyt siellä kulkee irtisanottuja toimittajia etsimässä mainostajia blogeihinsa.
Että sillä soittelin.
Juu. Kyllä minä ihan oikeissa hommissa olen ollut.

***

No, tämä konsultti sitten sanoi, että tulevaisuudessa menestynyt toimittaja on yrittäjähenkinen ja verkottunut sisällöntuottaja, joka julkaisee omaa usein erittäin paikallista verkkojulkaisua, johon myy itse mainostilaa.
Sellaiseksi olisi tultava.
Että olen nyt sitten perustamassa hyperlokaalista verkkomediaa, jonka päätoimittaja, toimittaja, taittaja, valokuvaaja, graafikko, toimitussihteeri, mainosmyyjä, tutkimusosasto ja parikymmentä muutakin toimenkuvaa olen.
Mainostilaa on vielä vapaana runsaasti.

***

Haloo. Vieläkö te olette siellä? Luulin että katkesi.
Lehden linjako? No, jos ihan rehellisiä ollaan, niin kuin ollaan, niin ei aavistustakaan.
Tämän konsultin mukaan tulevaisuuden toimittajan pitäisi nyt kuitenkin tehdä jotain omaa ja originellia.
Ja sitten pitäisi osata ajatella pienesti eikä suuresti.
Ja sitten pitäisi vielä löytää niche.
Ihan en ole varma mitä se tarkoittaa,
Sitä kuitenkin pelkään, että jos murros tähän tahtiin etenee, niin saattaa tulla niche-markkinoilla ahdasta.
Jos tulee niche mieleen, niin nykäise hihasta.

***

Vähän nämä konsultin teesit jakavat mielipiteitä. Eilenkin Painobaarissa yksi toimittaja nillitti, että kuka seuraa kunnallispolitiikkaa, jos kaikki journalistit kiertävät lähibaareja kerjäämässä mainoksia.
Ei taida olla tulevaisuuden journalisteja hän.
Ja niinhän se on jo hallituskin ryhtynyt pelkäämään sivistysvaltion puolesta, kun media menehtyy.
Niin, pitkälti samaa jengiä, jotka aikoinaan korottivat lehtien arvonlisäveroa.
Kyllä.
Niin minustakin.
Pahimman luokan.
Mainitsinko muuten, että ennakkovaraaja saa kolmekymmentä pinnaa pois listahinnoista?.

***

Halojaa. Vieläkö olette siellä? Ei ei, myykää vaan, sehän teidän hommanne on. Asiakas on aina oikeassa.
Jos minä samalla teen markkinakartoitusta. Että minkälaista journalismia te mainostajan ominaisuudessa kaipaisitte.
Haluatte kehua makkaraa?
Ei, ei ole ongelma. Kyllä se käy.
Pannaan siihen joku tymäkkä nykytanssikritiikki viereen.

***

Tutkivaa journalismia? Totta kai meillä on tutkivaa journalismia.
Sellaista parempaa laatua.
Ei kiinnosta?
Kyllä se minustakin yliarvostettu laji on.
Myydään me vaan yhdessä makkaraa.

***

Niin se tuli KSF:n yt-luvut tänään.
Ei siitä enempää.

***

Mitä? Haluatte oman kolumnipaikan?
Luonnollisesti. Rahahan se on paras konsultti.
Ja kauppa joka kannattaa.
Äläkä astu kauppiaan päälle.

***

Niitä sitä onkin kaikenlaisia asiantuntijoita. Kerrankin olin kurssilla, jolla kävi yksi, joka sanoi, että tulevaisuus on journalistin märkä uni.
Kun on joukkoistamistyökalut, somesysteemit, datajournalistiset ilmaisumuodot ja kaiken maailman yhteisösovellukset.
Olisi pitänyt sekin aika verkostoitua kulmaparturin kanssa.

***

Halojaa? Halojaa? Minä taas. Sori, jos herätin. Painobaarista soittelen. Sitä vielä uudelleen soittelin, kun juuri tajusin mitä se konsultti sillä märällä unella tarkoitti.
Juu. Arvasitkin.
Hikistä painajaista.

 

Olen nähnyt journalismin tulevaisuuden

zombie.pnghttp://kulttuurimestari.wordpress.com/wp-includes/js/tinymce/plugins/wordpress/img/trans.gif

Kylmä tuuli puhaltaa lasitalon autioilla käytävillä.  Nurkassa rasahtaa. Varjo häivähtää vasten ikkunaa. Tuolla arkistohyllyn päällä syksynharmaa orava jyrsii Tutkivan Journalismin Yhdistyksen Lumilapio-palkinnon vartta. Ja tuolla, tuolla pöllö ulostaa pölyttyneen valtion tiedonjulkistamispalkinnon päälle.

Luonto ottaa omaansa takaisin.

Lasitalo ei ole ainoa, sillä samanlaisia rakennuksia on ympäri maata. On kulunut jo vuosi siitä, kun Suomen viimeinen toimittaja sulki oven viimeisen kerran takanaan.

Mediamurros tuli kylään.

Rottien rinnalla mellastavat myös toiset pimeässä viihtyvät otukset.

Raharosvot ja vallanpitäjät.

Vihdoin tulee kevät. Hento aurinko sulattaa routaisen maan. Vähitellen Journalistit nousevat piiloistaan. Ne venyttelevät jäseniään ja alkavat kerätä tietoa.

Yksi tarttuu innokkaasti korruptioepäilyn vihreään silmuun. Toinen saa vainun eltaantuneista asekaupoista. Kolmatta kiinnostaa, mihin on kätketty kansansivistyksen ruumis.

Journalistit lisääntyvät. He perustavat uusia medioita, ensin jokainen omansa, pikkuruisen, sitten suurempia, yhdessä. Heidän keräämästään tiedosta tulee yhä merkittävämpää, vaarallista. He ymmärtävät tarvitsevansa toisiaan ja liittoutuvat. He perustavat yhdistyksen ja palkkaavat lakimiehen.

He jakavat töitään. Yhtä kiinnostaa politiikka, toista taide. Syntyvät toimenkuvat ja toimitukset.

Kiihkein käsin Journalistit tarttuvat kyniinsä, kameroihinsa ja mikrofoneihinsa. He valtaavat eläimiltä vanhat työpaikkansa. Lasitalon seinät pestään, palkintokaappi nostetaan pystyyn.

Rotat häädetään.

Ihmiset heräävät. Ensin mediankäyttäjiä on kymmeniä, sitten satoja, lopulta satojatuhansia ja miljoonia.

Uusille medioille annetaan nimet. Niitä ovat Helsingin Sanomat, Aamulehti, Nelosen uutiset ja Lapin kansa.

Journalistit katsovat toisiaan ja hymyilevät.

Heillä on jälleen tehtävä.

Olen nähnyt journalismin tulevaisuuden.

Aika keittää aamukahvi.

”’

 

MILLAINEN siis on tulevaisuuden toimittaja?

Tässä linkissä  asiantuntijoiden mielipiteitä tiiviisti. 

Näistäkin neuvoista voi olla hyötyä:

  1. Ymmärrä koodaamista
  2. Kokeile videota
  3. Tajua tarinat
  4. Löydä intohimosi
  5. Kokoa ihmisesi
  6. Opi parhailta
  7. Toista opittua
  8. Aloita pienestä
  9. Ajattele suuresti 
  10. Ole yrittäjä

 

Mitä menestysmedia BuzzFeed voi meille opettaa?

Buzzfeed



Verkossa on paljon tappiollisia medioita, mutta osa vaikuttaa löytäneen kestävän tavan sisällön tuottamiseen, jakamiseen ja rahoittamiseen. Osa niistä on diginatiiveja, verkkoa varten syntyneitä medioita, osalla on juurensa printtimediassa. Seuraavassa pohdin, mitä  voisi opettaa yksi menestyneimmistä, BuzzFeed
.


Mikä BuzzFeed?

Yhdysvaltalainen verkkomedia BuzzFeed tekee niin suosittua sisältöä kuin mahdollista, osin alueellisesti kohdennetulla sisällöllä. Tiettävästi kaikki sen julkaisemat jutut läpäisevät käyttäjätestin, jossa sen kahta eri versiota tarjoillaan testiryhmille ja suositumpi selviää evoluutiotaistelussa jatkoon.

Valtaosa materiaalista on yhteisön tuottamaa eikä sitä sen kummemmin erotella sen enempää toimituksellisesta tai  muualta lainatusta aineistosta kuin mainoksistakaan.

Kaikessa pyritään selvästikin juttuihin, joita  jaetaan mahdollisimman paljon. Käytännössä se tarkoittaa lähinnä erilaisia listoja, testejä, tunnevideoita, ja vähän journalismiakin.

Yksi Buzzfeedin suositummista testeistä on tämä:

“Which State Do You Actually Belong in?

Testi on tehty noin 50 miljoonaa kertaa. Buzzfeed muuten pettyi testiensä käyttäjämääriin vuonna 2008, mutta jatkoi niiden tekemistä ja kehittämistä. Nyt ne ovat kenties maailman luetuin juttumuoto.

Viime vuosina BuzzFeed on sijoittanut valtavasti kehittyneempienkin pelien kehittämiseen, mutta tulokset antavat vielä odottaa itseään.

Natiivimainonnasta(kaan) ei voi puhua mainitsematta Buzzfeedia, jonka koko bisnesidea rakentuu sponsoroitujen sisältöjen varaan Listat, testit ja muut formaatit antavat tehokkaan, nopean ja kustannustehokkaan tavan tehdä erittäin laajalle leviäviä natiivimainoksia. Tässä esimerkkinä Motorola (jonka tuote muuten näkyy vasta viimeisessä kuvassa.)

20 Things That Have Changed In The Last 20 Years?

Kuten arvata saattaa, evoluutioprosessin läpi käyneet otsikot on hiottu Buzzfeedissä mahdollisimman kouluttaviksi. Alla Britannian BuzzFeedissä 15. tammikuuta 2016 julkaistuja juttuja. Alla esimerkkejä BuzzFeed-journalismista ja erityisesti otsikoinnista:

24 Toys ’90s Girls Forgot They Lusted After

This Test Will Work Out If You’re A British ’90s Or ’00s Kid

Mikä tehoaa? Nostalgia ja tarkka kohderyhmä, joka jakaa juttua.

21 Inexpensive Ways To Upgrade Your Bedroom 

27 Life-Changing Products That Really Helped People With Acne

7 Easy Organizing Tricks You’ll Actually Want To Try 

Here Are The Only 15 Exercises You Need To Get In Shape Anywhere 15 Amazing Products That Will Change The Way You Sleep In 2016

Mikä tehoaa? Hyötyjournalismia yhdistettynä helppolukuisuutta lupailevaan listamuotoon.

pisamat.png These Portraits Celebrate The Joy Of Having Freckles

Mikä tehoaa? Selkeästi rajatut, arkielämään liittyvät positiiviset kuva-aiheet. Pisamaisten jakohitti. Huomaa, että otsikossa on siis monta klikkaamisen houkuttavaa asiaa samaan aikaan.

 This Is The Most Amazing Home Birth Story You’ll Ever Read

 Mikä tehoaa? Superlatiivit, arkielämän draama, suuret tunteet ja arvoitus.

 This Woman Loves Harry Potter So Much That She Buys A Book From Every Country She Visits

Mikä tehoaa?  Yksilötarinat yhdistettynä yleisesti tunnettuun populaarihahmoon, mahdollisuus samastua. Epäilemättä jaettu juttu Potter-fanien keskuudessa.

 Here’s The First Book Of Emma Watson’s Book Club “Everyone is welcome. I would be honoured!”

 Mikä tehoaa? Selkeä faniyhteisö. Bonuksena uudenlaista ansaintalogiikkaa sivustolle. 

Can You Actually See The Difference Between Black And Blue?

Mikä tehoaa? Aistitestit, joissa käyttäjä vertaa itseään muihin, vetoaa haluumme tietää normaaliutemme määrä.

 What Would Your Specialty Be As A Doctor On “Grey’s Anatomy”?

Mikä tehoaa? Populaarikulttuurista ponnistavat kohderyhmätestit ovat erittäin jaettua aineistoa fanien keskuudessa.

 The Romanian Photographer Who Documents Beauty Around The World Is Currently Killing It In India.

Mikä tehoaa? Yksilötragedia, hyvän ihmisen eksoottinen kuolema. Esimerkeistä lähimpänä perinteistä journalismia.

The Hardest European Capital Cities Test You’ll Ever Take

Mikä tehoaa? Yleistietotesti superlatiivilla ryyditettynä. Mahdollisuus sosiaaliseen arvonnousuun.
community3

Iso osa testeistä on BuzzFeed-yhteisön itsensä tuottamia. Tässä saman päivän amerikkalaisversion suosituimmat otsikot:

We Know If You’re Single Based On Random Questions

We Know Your Gender Based On These Five Question

We Know Your Age Based On Your Favorite Women

Can We Guess Your Zodiac Sign Based On Your Nail Polish Choice?

Mikä tehoaa? Hyvä kysymys. Simppelit ja nopeatekoiset lienevät osin yhteisön oma sisäpiirivitsi.

 oksennus

Varoitus: Viikon koejakson perustella Buzzfeed aiheuttaa riippuvuutta ja pahimmillaan yliannostuksen. Yleisimmät oireet ovat yleinen haluttomuus sekä kyynistyminen.

3 kysymystä

1. Millaista sisältöä yleisösi voisi tuottaa?

2. Millaista sisältöä se olisi halukas jakamaan?

3. Mikä taho voisi sponsoroida mediaasi?