Miten aloittaa tarinansa niin, ettei lukematta jää?

Läpitunkeva piirre digitaalisessa ajassamme on kaiken analysointi ja mitattavuus.

Jutustasi tiedetään lukijamäärän lisäksi myös muun muassa lukuaika, lukijaprofiili, tilaajalukijoiden määrä, jakojen määrä  ja missä kohdassa juttua mikäkin osuus lukijoista on lopettanut lukemisensa ja kuinka mikä osuus on lukenut loppuun saakka. Itsensä kehittämiseen tämä tarjoaa kirjoittajalle suuria mahdollisuuksia, joista rasittavalta tuntuvasta mittaamisesta kannattaa ottaa ilo irti.

Jutun alku on sen tärkein kohta. Jos se epäonnistuu, juttu jää lukematta. Ensimmäisen virkkeen problematiikasta voi lukea vaikka tästä toimittaja-kirjailija-ystävä Juhani Karilan Helsingin Sanomiin kirjoittamasta mainiosta esseestä.

Seuraavassa kuitenkin digimpiä tapoja aloittaa juttu (juttu aukeaa klikkaamalla otsikkoa). Digitaalinen kerrontahan tarjoaa printtiin verrattuna loputtoman paljon uusia tapoja koukuttaa lukija.

 Planet Money Makes A T-Shirt

t-paita.pngJoukkorahoitettu, hienolla käyttövalikolla tehty t-paitajuttu Alussa toimittaja kertoo naamallaan, mitä on haluttu tehdä ja tehty. Henkilökohtainen, läpinäkyvä ja helposti lähestyttävä tapa lähestyä lukijaa.

 The Missing

missing.pngJutun alussa on laskuri, joka näyttää erilaisia tilastotietoja New Yorkissa kadonneista. Luvut eivät ilmeisesti ole päivittyviä, mutta antavat käyttäjälle kokemuksen tässä hetkessä elävästä jutusta. Mobiilissa hienosti toimiva juttu sisältää myös toimivia videoita kadonneista ihmisistä.

 Trafficking Phones

kännyVielä tehokkaammin sama on toteutettu tässä kännykkävarkauksista kertovassa jutussa.

 Norwegian Victims

ng.pngHenkilökohtaisen lähdön aiheeseen antaa tämä jo aiemmin mainittu norjalaisjuttu, jonka alussa käyttäjä voi itse hakea tietoja esimerkiksi sukulaisestaan.

 Till death do us part

väkivalta.pngPäähenkilöt esitellään usein alussa videolla, kuten tässä naisten väkivaltaisista kuolemista South Carolinassa kertovassa loistavassa jutussa:

 Incidents Of Abuse And Neglect Plague New Hampshire’s Lakeview Rehab Center

poika.pngTehokas alku syntyy myös slideshow´lla. Pienen pojan vammojen katseleminen jättänee harvan katsojan kylmäksi.

Norway the Slow Way

norja.pngThe New York Timesin hieno Norjan-matkaraportti alkaa poikkeuksellisella sivusuuntaisella ajolla, joka vie katsojan välittömästi matkalle. Sama still-kuvamainen videon käyttö hallitsee juttua alusta loppuun saakka.

Sydänkohtaus

sydäri.pngMyös Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutut Heikki Pärnäsen sydänkohtauksesta alkaa tehokkaasti ihmisen sydämenlyöntien tahtiin leikatulla videolla. Video johdattaa lukijan tunnelmaan ja esittelee päähenkilön sekä tapahtumapaikan.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s