Lukijalle

kuollut lisko


Kuollut. Kuollut. Kuollut.

Kuollut.

Printti on kuollut, media on kuollut ja toimittajien ammattikunta se vasta ihan kuollut onkin.

Digitalisoitumisen ryskyttäessä rakenteita uusiksi koko maailmassa, vanhojen mediatalojen terminaalivaiheesta on vähitellen tulossa vanha uutinen, jonka kertomiseksi ei jaksa kovin paljon palstamillimetrejä uhrata.

Viimeisimpänä naulana arkkuun Snapchat, Facebook ja Twitter ovat vuoden 2016  aikana panostaneet siihen, että juttuja ja videoita katsottaisiin suoraan somen sisällä sen sijaan, että niitä luettaisiin medioiden omilla sivuilla. Näin sosiaalisesta mediasta tulee uusi julkaisukanava ja perinteiseltä medialta loppuvat loputkin rahat.

Muutenkin Google ja Facebook jyräävät tällä hetkellä perinteistä mediaa tavalla, jota ei joukkoviestinnän historiassa ei aiemmin ole koettu

Mitä siis tehdä?
En tiedä.
Ehkä entistäkin parempia juttuja.

.Samaan aikaan moni toteaa journalismin elävän vahvempana kuin koskaan. Journalistien siirtyessä etsimään uutta elämäntarkoitustaan viestintätoimistoista tai vanhustenhuollon parista, heidän paikkansa ovat ottaneet uudet diginatiivit mediat, bloggaajat, kansalaisjärjestöt, somettajat ja yritykset.

Hyvin siis menee?

No ei ihan niinkään.

Syitä on muutama:

1. Tarinat ja formaatit samankaltaistuvat vauhdilla. Kaikkea testataan, mitataan ja kehitetään.
2. Juttujen ja juttutyyppien eloonjäämistaistelussa selviävät vain eniten käyttäjiä hankkineet.
3. Ne ovat yleensä listoja, testejä ja tunteisiin vetoavia videopätkiä.

Useimpien kaupallisten  digimedioiden pyrkimys on tehdä niin suosittua sisältöä kuin mahdollista, tai ainakin saavuttaa merkittävä volyymi omassa kohderyhmässä. Vaikka jopa Buzzfeed on viime aikoina palkannut riveihinsä vakavasti otettavia toimittajia, on yhteiskunnallisesti merkittävän sisällön määrä häviävän pieni kokonaistarjonnassa.

Kunnallispolitiikka ei tunnu uusia medioita
edelleenkään oikein kiinnostavan.

Eivätkä tilannetta oikein korjaa itsenäiset yrittäjätkään. Oli yksittäinen bloggaaja kuinka taitava, rohkea ja omistautunut tahansa, hänen resurssinsa ovat rajalliset. Erityisesti tämä tarkoittaa kykyä suojautua jutun kohteen mahdollisilta oikeustoimilta. Yksittäisen ihmisen voi kaataa lakimiesarmeijalla (tai pahimmillaan palkkatappajalla) toimitusta tai mediataloa ei.

Lisäksi yksilöiden maailmankuvan muuttuessa oman  kuplan sisäiseksi todellisuudeksi, yhteiskunnallinen vuoropuhelu ja ymmärrys katoaa. Kun perinteiset mediat eivät enää pysty toimimaan keskusteluareenoina, tuloksena on heimoistumista, jossa eri lailla ajattelevien mielipiteitä ei haluta edes kuulla, saati ottaa huomioon (Tässä pari vuotta sitten tekemäni kolumni aiheesta.)

Algoritmien jyrätessä sortuu demokratia.
Ihan oikeasti. Ei siitä enempää.

Näyttökuva (4)

Yllä muuten Buzzfeedin huippujaettu kuva, joka aika monen mielestä näyttää siltä kuin joku esittelisi anusta vauvalle.
Niin ei kuitenkaan ole.
Vastaus löytyy täältä.
Klikkasitko?
Sitähän minäkin.

Mitä tämä blogi pitää sisällään?

Olen itse usean vuoden ajan sekä opiskellut uutta journalismia teoriassa että toteuttanut sitä käytännössä. Vuoden 2011 olin Sanoman toimittajakoulun Media 2021 -kurssilla, joka nimensä mukaisesti etsi vastauksia siihen, millaista on työ mediassa 10 vuoden kuluttua.

Pohdinta jatkui Kulttuurirahaston järjestämällä viiden kuukauden mittaisella Kulttuurijournalismin Mestarikurssilla. kulttuuritoimittajan työssäni Helsingin Sanomissa. Ennen Hesaria olen työskennellyt muun muassa vuoden Maikkarilla ja 13 vuotta Nelosen uutisissa.

Aika monta tuhatta tv-juttua on tullut tehtyä.

Ja noin sata erilaista testiä.

Työskentelyni jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä vaiheessa kahlasin läpi lähinnä ulkomaisia, jollain tavoin digitaalisessa maailmassa kunnostautuneita medioita. Joukossa oli niin vanhoja osaajia (kuten The New York Times, Washington Post, NRP ja The Guardian) kuin uusia diginatiiveja haastajiakin (esimerkiksi Vox Media, Buzzfeed, UpWorthy, Atavist, ja Pitchfork).

Minua kiinnosti, mitä ulkomaiset mediat voisivat opettaa esimerkiksi yhteisöjen perustamisesta, juttujen jakamisesta, otsikoinnista ja datajournalistisista keinoista.

Toisessa vaiheessa keskityin featurejuttuihin ja digitaaliseen tarinankerrontaan. Halusin tietää, millaista dramaturgiaa jutuissa käytetään, ja miten ne hyödyntävät uusia kerronallisia keinoja.

Erityisesti halusin tietää:

1. Miten juttujen dramaturgia on rakennettu?
2.
Millaisia interaktiivisia elementtejä niissä on?
3. Miten ne käyttävät videoita?
4.
Miten uudet elementit yhdistyvät tekstiin?
5. Mitä voisin oppia natiivimainonnasta?

Asian selvittämiseksi kävin kevään 2016 aikana läpi satoja ja taas satoja netissä julkaistuja juttuja, joissa oli käytetty digiajan kerrontaa.
Noista jutuista poimin onnistuneita esimerkkejä ja pyrin myös löytämään sellaisia lainalaisuuksia, joiden avulla olisi mahdollista luoda uusia featurejournalismin formaatteja.

Loputtoman kahlaamisen seurauksena löytyikin paljon sisältöä, joka on ominaista juuri uudelle medialle.

Suuri osa siitä oli huonoa, osa loistavaa.

Kaikessa oli jotakin opittavaa.

Miksi?

Moni saattaa kysyä – ja on kysynytkin  – eikö journalismissa olisi tärkeämpääkin tutkittavaa kuin kerrontamuodot. Ratkaisematta kun on muun muassa niinkin perustavaa laatua oleva asia kuin ansaintalogiikka.
Ymmärrän ongelman. Uskon kuitenkin, että entistä vahvemmalla kerronnalla on suuri taloudellinenkin merkitys. Paitsi, että dramaturgisesti voimallinen juttu kerää enemmän käyttäjiä ja lisää keskimääräistä lukuaikaa, se myös mahdollistaa aiempaa monipuolisemman ilmoittelun sivustolla.
Luonteensa vuoksi datajournalistiset sovellukset kun vaikuttavat sopivan esimerkiksi sponsorointiin ja natiivimainoksiin perinteisiä juttuja paremmin.
Lisäksi ihminen hyväksyy väliin millaisia mainoksia tahansa, jos tarina imee riittävästi.

Aha.

lukija vedessä.jpgOppaan tarkoitus on siis olla opas. Ei tieteellinen tutkimus, analyysi tai edes kattava selvitys. Se on henkilökohtainen tutkimusmatka, jonka tarkoituksena on kehittää omaa osaamista, raportoida havainnoista ja kehittää muutama yleisesti hyödynnettävä juttuformaatti.

Tässä kaksi jo  tekemääni uudenlaista juttua (klikkaa otsikkoa):
1. ISIS VASTAAN SINÄ (interaktiivinen peli, jossa käyttäjä pyrkii nujertamaan äärijärjestön)
2. Pärjäisitkö taidesijoittajana? (interaktiisessa tarinassa pääsee testaamaan, selviäisikö taidehuutokaupasta voittajana)

Lisäksi tarkoitukseni on tarjota esimerkkejä kymmenistä loistavista digijutuista.
Surkeat olen jättänyt suosiolla syrjään. Kuten myös perinteisen uutiskerronnan.

Opas on tarkoitettu paitsi perinteisissä mediataloissa työskenteleville toimittajille, kuvaajille ja graafikoille, myös freelancereille tai oman uuden median perustamista suunnitteleville.  Nykyään verkko on täynnä  työkaluja, jotka mahdollistavat uusien kerrontatapojen käytön periaatteessa kenelle tahansa.

Siitäkin lisää myöhemmin.

Ennen kirjoittamista annoin itselleni kolme lupausta:

1. Opas on ilmainen.
2. Siinä on alle sata sivua.
3.
Siinä on loputtomasti listoja.
4.
Mutta ei lainkaan huutomerkkejä.

Kaksi neljästä.

Ei huonosti!

Yhden asian voin paljastaa jo nyt:
1. Juttu ei saa olla tylsä.

Koskaan. Ikinä. Mistään syystä.
Jos juttua ei lue kukaan, sen arvo on nolla.

Sen sijaan sekä juttu voi samaan aikaan olla sekä merkityksellinen että kiinnostava.
Ja kuten suomalainen journalismikin: parempaa kuin koskaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s